Muistan lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan täydellisen siisti työpöytä ohjaa ihmisiä pysyttelemään varmoissa, tutuissa ajatusmalleissa, kun taas epäsiisti aktivoi luovempaan ideointiin. Ainakin tyttären osalta tuo luovuus kukoistaa, kun hän saa touhuta omassa pikku kaaoksessaan niinkuin haluaa :) Joskus askarrellessa hänellä kynät sauhuavat vimmatusti, kunnes hän bongaa sekasotkun keskeltä hileliimaa ja luontevasti jatkaa sillä työtä. Tämän jälkeen hän tajuaakin kirjan alta pilkottavan tarra-arkin (joka on ollut pitkään kadoksissa), ja työn koristelu etenee niillä. Huomaan kuitenkin toistelevani paljon tytölle, että laittaisi tavarat omille paikoilleen, niin että pöytä olisi siisti -- hän aina kyselee, että miksi? Niinpä. Miksi kyniä ei voi jättää pöydälle, vaan ne pitää laittaa kynäpurkkiin? Mikä pointti siinä on, että pöydän pitäisi olla siisti? Mitä tai ketä varten? Ei vastaus voi olla pelkästään se, että "koska äitiä käskee", vai voiko? :D
Itse tykkään selkeistä, siisteistä ja järjestetyistä tiloista. Jos oma työpöytä on roinaa täynnä, se häiritsee koko ajan näkökentässä kuin roska silmässä. Sen lisäksi se myös tuntuu ahdistavalta, ikäänkuin ajatuksetkin menisivät helpommin sotkuun kaiken sen sekaisuuden edessä. Väitän kuitenkin olevani suhteellisen luova.... :D Mutta silti -- olen ollut lapsena samanlainen suhaaja kuin tytärkin on, joten siksi olisikin kiinnostavaa tietää, mikä muuttaa ihmisen järjestyksen orjaksi, hyvässä ja pahassa ;)
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! :)