Revontulen lasikattoiglu

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Kerroinkin jo reilu kuukausi sitten, että suuntasimme ystävänpäivänä Hankasalmelle testaamaan Lomakeskus Revontulen uusia lasikattoigluja. Olin nähnyt vastaavia mainostettavan vain Lapissa, joten pitihän nämä kokeilla, kun kerran löytyi huomattavasti lähempääkin.

Meitä odotti iglun jääkaapissa yllärinä pari pientä kuoharipulloa sopivan jäähtyneinä. Etukäteen varasin meille viereisen Loitsu-saunan pariksi tunniksi, ja mukavana lisänä meille kerrottiin, että pihalla löytyvä poreallas olisi myös meidän käytössä. Niinpä sitten saunoimme ja istuskelimme lämpöisessä porealtaassa keskellä pakkasiltaa :) Siitä sitten suuntasimme igluun iltapalalle ja ihmettelemään tuota lasikattonäkymää.

Illan aikana vielä meille tuotiin aamupalatarvikkeet suoraan ovelle. Tarjottimelta löytyi leipiä, leikkeleitä, juustoja ja kurkkuja, puuropusseja ja tuoremehuja. Niillä sitten saatiinkin seuraava aamu käytiin ennen kun suunnattiin taas takaisin arkipäivään,

Mielenkiintoinen majoitusvaihtoehto, vaikkakin totta puhuakseni yllättävän hintava. Itse varasin iglun Black Friday -kampanjalla, joten onneksi hinta puolittui sillä ;)

Olipahan mukava kokea tämäkin!









4 kommenttia

  1. Kaunis lomapaikka!Tuonne voisi mennä itsekin.Tunnelma välittyy kuvistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno oli kyllä tuo paikka, ja tunnelma oikein kiva :)

      Poista
  2. Voi miten upean näköistä! Kuinka paljon majoitus maksoi yhdeltä yöltä tämmöisessä lasikattoiglussa? Kiinnostaa ensi talven varalta - saksalainen puolisoni haluaisi kovasti päästä kokemaan Lapin ja tämä olisi kyllä upea tapa ja kokemus!
    Mietin aina tämmöisten kohteiden kohdalla, että kuinkakohan hankalaa tuon lasikaton asennus on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin :) Nätti paikka tuo! Normaalihinta yölle taisi olla 300e kieppeillä eli aika hintava, mutta bongasin tosiaan black friday-tarjouksen jonka ansiosta maksoin vain puolet ko. hinnasta.

      Poista

Kiitos kommentista! :)