Kesäkuu on jo hyvää vauhtia etenemässä kohti juhannusta ja helteetkin ovat jo hellineet. Se on saanut miettimään loppukesälle listaa siitä, mitä haluaisin tehdä. Ja kaikki alla olevat kohdat ovatkin jo edenneet, joten eivät jää pelkän suunnitelman tasolle (kerrankin!!) Tässä siis mun Bucket list -- onko sulla jo oma? :)
Liikuntaa sisällä ja ulkona
Joka vuosi sama laulu, mutta nyt kerrankin asia on jo lähtenyt konkretisoitumaan. Olen aktivoinut kuntosalikortin (liian) pitkän tauon jälkeen ja pyrkinyt kehittämään pientä rutiinia sille puolelle. Samoin kotipuolessa lenkkeily on alkanut tuntumaan ihan kivalta - hommasin muutamia urheiluvaatteita itselleni, jotka hengittävät hyvin ja tuntuvat mukavilta päällä. Kuntosalia ja lenkkeilyä varten sain vihdoin bluetooth-kuulokkeet, jotka on helppo laittaa korville ja fiilistellä Spotifyhin tekemääni kesälistaa! Sieltä löytyy tänä kesänä ainakin JVG <3 PS. Suppailua pitää kokeilla ainakin kerran!
Omat yrtit pihamaalle
Kesä aktivoi aina tekemään enemmän salaatteja iltapalaksi. Haluaisinkin kasvattaa erilaisia yrttejä ja salaattiaineksia takapihalla, jotta niitä olisi helppo ja mukava käydä keräilemässä ja koota vähän erilaisia salaattikombinaatioita. Tällä hetkellä pihalla kasvaakin jo rucolaa, basilikaa ja ruohosipulia, lisää on tulossa... :) Villiyrtit kiinnostavat myös ja niitä pitäisi opiskella vähän lisää: kiinnostusta herätti muun muassa poimulehti, jota maistelin tällä viikolla kurkkukeiton kera lounaspaikassa. Tarjoilija vinkkasi myös voikukan lehtien ja vuohenputken (!) sopivan erinomaisesti salaatteihin, maitohorsman syötävillä kukilla saa taas salaattiin näyttävyyttä.
Kesää kotiin ja sisustukseen
Koko koti vaatisi taas kunnon pölytyksen, ja osittain sitä olenkin jo aloitellut. Mattoja on jo siirrelty varastoon pois kesän tieltä, kaappeja inventoitu huolella läpi, ja terassit on vedetty vesipesulla kauttaaltaan. Siitepölyä on kyllä ollut tänä vuonna hämmentävän paljon! Kesäkotiin kuuluu meillä pellavalakanat makuuhuoneessa, vaaleat tekstiilit olohuoneessa ja ulkoa poimitut kesäkukat keittiön pöydällä. Lisäksi kesätuoksu! Kesällä toimii tosi hyvin kaikki pirteän kirpeät tuoksut, kuten sitrukset ja eukalyptukset -- näitä kotiin saa niin valikoiduin siivousaineiden, pyykinpesuaineiden ja huonetuoksujen myötä.
Hömppää paperilta
Kesä on aina jotenkin sellainen irtiotto teknisistä laitteista (no sillein vähän), koska läppärit ja kännykät ei vain näy kunnolla auringonvalossa ja ne hohkaavat muutenkin liikaa kuumaa ilmaa jo valmiiseen hellepäivään. Niinpä kesän bucket listillä on AINA kirjojen lukeminen; eikä mitään vakavia aiheita, vaan jotain rehellistä hömppää. Listaan liittyy myös oman kirjastokortin hommaaminen tyttärelle. Muistan omasta lapsuudesta, kuinka ahmin koko kesän Neiti Etsiviä mökin riippukeinussa, ja kannoinkin aina kirjastosta kassillisen kirjoja heti loman alettua. Joku epämääräisen ihana fiilis tulee, kun selaat kirjaston kirjojen kellertäviä, kuluneita sivuja ja alat elämään kirjan tarinassa mukana.
Muutama hand-picked reissu
Listalla löytyy pari reissua, mutta tosiaan vain ihan muutama, harkittu valinta. Nyt kun toukokuussa jo matkailimme Espanjan suunnalla, niin kovin montaa vastaavaa matkaa ei periaatteessa edes ehdi tekemään (koska lyhyt kesäloma allekirjoittaneella, ja muutenkin). Pienet päivän reissut tyttären kanssa kivoissa lapsikohteissa ja mökkiviikonloput sopivat hyvin aikatauluun, ja ihan tuonne loppukesään saatiin mahtumaan myös laatuaikaa ystävän kanssa, jolloin suuntaamme pidennetylle viikonlopulle Kööpenhaminaan. Aika hyvä setti tiedossa jo näillä! Vähän myös kutkuttelisi yksi oma pikkureissu jonnekin, jossa voisi olla päivän tai pari kirjojen, lenkkikamojen ja järkkärin kanssa, ihan omassa rauhassa, omassa tahdissa.
Illat takapihalla
Aina ei tarvitse mennä kauas. Olisi ihana viettää iltoja omalla takapihalla. Ajattelin vihdoin viritellä paremman löhöilymestan meille, jonne on helppo hipsiä kirsikkakulhon kera. Pari meidän aurinkopetiä laitetaan vaan yhteen ja vuorataan viltein sekä tyynyin - päälle iso hyttysverkkokatos. Muutama kesä sitten hommattu ulkotakka olisi kiva korkata ihan kunnolla tuomaan tunnelmaa iltoihin ja sitten vaan lueskella niitä edellä mainittuja hömppäkirjoja. Tai jos leffailta houkuttaa, miksei veisi läppäriä mukana ulos ja nautiskele siellä elokuvaa? Luulen, että tuollainen löhöilypaikka kiinnostaisi myös tytärtä. Ollaankin puhuttu, että kesällä saa kutsua kavereita yökylään, joten olen aika varma, että tuo olisi kiva mesta tyttöjen höpöttelyjä varten ;D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mun listassa on ainoastaan tällaisen listan laatiminen :D Että pysyisi hiukan kartalla mitä milloinkin pitäisi tehdä :D
VastaaPoistaHih ihana :D
PoistaMun pitäisi kyllä myös alkaa miettiä, mitä kaikkea kivaa keksisi tälle kesälle :) Jotakin on tietty jo ajatuksissa, mutta jospa sitä tästä nappaisi inspistä ja vihdoin kirjoittaisi ylös ideoita! Hyvää kesää <3
VastaaPoistaKiva jos sait jotain ideoita, tai sen inspiksen kirjoitella ajatuksia ylös :) Hyvää kesää sinullekin <3
PoistaHyvältä kuulostaa kesän suunnitelmat. Ja ihanan realistisia, helposti lähtee vähän överiksi suunnittelu ja sitten harmittaa kun ei puoletkaan toteutunut (sorrun usein tähän :D).
VastaaPoistaKiitos! Juuri tuohon pyrinkin tällä kertaa, realistisiin :D Kun on tarpeeksi monta kertaa vetänyt sillä överisuunnittelulinjalla,niin kai sitä sitten jotain oppii heh ;)
PoistaIhania suunnitelmia kesälle! Mie juuri kesäksi pausetin salikortin 😂 Meillä on häät tulossa plus häämatka, joten siinä riittä puuhaa!
VastaaPoistaNo sitten teillä onkin tulossa unohtumaton kesä, ei tarvitse pahemmin miettiä bucket listoja :) <3
Poista