Kirjakatsaus: Onnellisuuskalenteri

perjantai 8. toukokuuta 2020


Sain WSOY:lta arvostelukappaleen Sanna Sporrongin Onnellisuuskalenterista ja se saikin pohtimaan monenlaista. Mutta siihen myöhemmin  - ensin lyhyesti tästä kalenterista.

Kaunis kirjanen sopi täydellisesti kynsiin eli siitä heti alkuun kuva heh :D

Tykkäsin kovasti kalenterin ideasta. Sen tavoitteena on saada sen omistaja pysähtymään arjessa kaiken positiivisen äärelle. Kuulostaa tavallaan yksinkertaiselta, mutta toisaalta taas ei. Itse olen ollut juurikin niitä ihmisiä, kenellä jää mieleen päivästä aina ne epäonnistumiset, takaiskut tai ärsyttävät asiat. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan, koska veikkaan aika monen olevan samanlainen kuin minä. Ikä ja aika (tai hyvä terapeutti? :D ) on auttanut huomattavasti tässä asiassa, ja tällä hetkellä osaan myös pysähtyä arjessa kaiken pienen ihanan äärelle. 

Onnellisuuskalenterin sivuille on siis tarkoitus kirjata päivän onnistumisia ja oppeja. Montaa päivää en ole ehtinyt vielä täyttää tätä, mutta silti on ollut hauska ihan ajatuksella pohtia näitä asioita ennen nukkumaanmenoa.

Mikä mut teki tänään onnelliseksi? No se, että olen saanut olla mun rakkaassa kodissa, mun ihanan tyttären kanssa, jolta opin jatkuvasti kaikkea uutta. Olen onnellinen siitä, että mulla on ihania ystäviä. Onnellinen myös siitä, että olen pysynyt terveenä jo pidempään. Kaikki on aika hyvin <3

Sanoisin, että tämä on etenkin vähän nuoremmille hyvä opaskirja, joka auttaa suuntaamaan ajatukset aina positiivisuuden kautta, mutta sopii myös muille elämän ruuhkavuosissa eläville, jotka tarvitsevat sen oman hetken  tärkeiden asioiden äärellä pysähtymiseen. Jäin tosiaan miettimään, että miksi  se on vaan niin vaikeaa pysähtyä ja nauttia päivittäin ihan pikkuasioista -- tuntuu, että elämä menee niin vauhdilla aina, että pysähtymiseen ei olisi aikaa. Mutta oli se keino mikä tahansa, niin on hyvä saada ajatukset keskittymään positiivisiin asioihin. Niinhän sitä sanotaan, että elämä koetaan sellaisena kuin miten sen näkee.

Hyvää viikonloppua kaikille <3






Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)