kotiliesi

Jos eläisin arkea kuin seitsemänvuotias | osa 2

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Tässä kotikoulun ja etätyöskentelyn pyörteissä vietin pienen hetken miettien jälleen millaista arki olisi, jos käyttäytyisin kuin seitsemänvuotias tyttäreni. Se voisi kuulostaa kutakuinkin tältä...


Lue myös;
Jos eläisin arkea kuin neljävuotias | osa 1
Jos eläisin arkea kuin neljävuotias | osa 2


  • Etäpalaveri alkaa ja pomo kysyy, mikä on projektin tämän hetken tilanne. Valun pitkin tuolia alaspäin. "Onks ihan pakko?", kysyn, ja ilmoitan haluavani pelata Super Mariota, ainakin satakymmentä kertaa mieluummin.
  • Keskityn hetken aikaa duunihommiin. Teroitan kynät ja heiluttelen kynän päässä olevaa höyhenkoristetta. Nyt on pakko keskittyä, alan kirjoittamaan tekstiä. PAITSI, miten päin d ja b meni? Kumpi on kumpi? Yllättävä takaisku, tähänkö tämä nyt tyrehtyi. Soitan heti pomolle ja kysyn konsultaatiota.
  • Puoli tuntia on mennyt ja kynä sauhuaa. Kollegalta tulee sähköposti, jossa hän kyselee, onko suunnitelma jo valmis. Vastaan viestiin, että ei, mutta olen värittänyt kaikki kuvat tästä suunnitelmasta! Eikö olekin ihana yllätys?
  • Pomo vinkkasi, että tauko ja raitis ilma tekisivät hyvää keskittymiselle, joten vedän toppiksia kinttuun. Vielä pyöräilykypärä päähän, ja menen pihalle ajelemaan fillarilla. Ajan ympyröitä vakaasti ja varmasti. Toivottavasti etätöitä tekevä naapurinmies näkee ikkunasta! Ajan varmuuden vuoksi vielä kunniakierroksen etupihalta postilaatikoille ja takaisin. 
  • Back to business. Tiedossa verkkopaltsua jälleen, jossa pitäisi ideoida kaikenlaista porukalla. "Mitä tässä oikein pitää tehdä", kysyn epävarmana muilta. Kollegan mukaan ihan vapaasti vain brainstormataan. "Mutta miten?" Muut yrittävät tsempata ja sanoa, että ihan vaan heitetään kaikkea mitä mielessä liikkuu. Miksei kukaan sano, mitä ideoita minun pitäisi sanoa ja miten. Parempi ehkä olla hiljaa, kun en saa tarkkaa ohjeistusta.
  • Tauko, suuntaan pihalle. Mies tulee ovenrakoon ja sanoo, että soittaa nyt työpuhelun, joten minun pitäisi tulla vartin päästä kämpille jatkamaan duunia ilman että hän tulee sanomaan. Hetkellinen vapaudentunne vaihtuu kriisiin: mistä tiedän, milloin vartti on mennyt? Ja paljon on "vartti"? Päätän käydä ovenraossa huutelemassa vähän väliä, että joko pitää tulla. Aviomies näyttää tosi kireältä puhelimessa, heiluttelee joka kerta vain kättään kaulan edessä.
  • Koronavirus on nyt kovasti esillä mediassa ja se herättää huolestuttavia kysymyksiä. Haluan purkaa hetkellisesti ahdistustani aviomiehelle tullessani sisälle. Angstaan, että pääsiäispupu saa koronan eikä pääse tuomaan suklaamunia. Miehen mielestä huoleen ei ole aihetta. Ärsyttää, kun joku voi ottaa asiat noin kevyesti, vaikka kyseessä on näinkin varteenotettava skenaario.
  • Vihdoin päivän neljäs ja viimeinen työtunti alkamassa -- long day, I would say! "Eräs" yrittää neuvoa mua duunihommissa, luuleeko se muka olevansa meikän pomo? Mies bongaa heti yhden tyhjän kohdan projektisuunnitelmasta  ja koittaa kysellä ovelasti, että mikähän siihen pitäisi tulla. Sanon päättäväisesti, että tiedän kyllä, mutta en kerro. Todellakaan.
  • Nyt kun duunit on tehty, otan videopuhelun ystäville. Neljän naisen videoruudut piirtyvät whatsappiin ja alamme vaihtaa kuulumisia yhteen ääneen. Menen videopuhelun aikana syömään, koska haluan näyttää ystäville kuinka siistiä on roikottaa lötköä nuudelia suusta. Hei kattokaa mua!
  • Mies pakottaa taas ulkoilemaan. Okei, jos saan herkun palkkioksi. Ei onnistunut. No jos ajan fillarilla, käykö sitten? Ei muka ole mikään herkkupäivä, wtf, joka päivä pitäisi olla herkkupäivä. Otan kovat panokset käyttöön ja heitän kerrankin pikkarit suoraan pyykkikoriin perinteisen lattiamytyn sijaan! Nyt jos koskaan olen ansainnut ainakin yhden karkin!
  • Siivoan vielä hieman huonettani. Asettelen kaikki kirjani pöydälle pystyyn, jotta tänne tulisi kirjastolook. Lisäksi teen lattialle sommitelman, jossa on paljon pinkkejä tavaroita; pinkit hienostelukengät, pinkki hiuspanta pupukorvilla, pinkki mekko ja pinkki pehmolelu. Meikässä on vähän stailistin vikaa, myhäilen tyytyväisenä. Huudan miestä paikanpäälle, jotta voin esitellä aikaansaannokseni. Jotta yllätysmomentti olisi täydellinen, ujutan vartaloni sängyn alle ja pään päälle asettelen hämynä koristetyynyn. Hän ei IKINÄ tiedä missä olen.


Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)