Meillä oli ystävän kanssa keittiöprojekti, jonka haluaisin esitellä teille! Tai no oma roolini siinä oli pieni, annoin vain mielipiteitäni kysyttäessä (ja kysymättä) :D Ystäväni on myös kollegani, jonka luona olen käynyt silloin tällöin kahvilla ja palaveeraamassa. Kerran sitten tuli puheeksi suunnitelma remontoida hänen keittiö. No olin tietenkin heti innoissani, koska hänen keittiön tyyli oli aika ysäri, ja tällaiset projektit on niin ihania! Ja mainittakoon, että hän oli samaa mieltä keittiön nykyisestä tyylistä :D
Lähtökohtaisesti hänellä oli selkeä idea = kaikki uusiksi :D Lattia uusiksi, keittiökaapit uusiksi, tapetit pois ja maalit seinään. Sain vielä aivopestyä hänet kaatamaan keittiön ja olohuoneen välillä oleva väliseinä osittain pois -- kokonaan sitä ei voinut poistaa, koska toisella puolella olohuoneessa on kulmamallin takka. Onneksi hän on tarpeeksi hullu tekemään tällaisia ;) Samalla lähti todella turha seinänpätkä heti eteisestä tultaessa sisään.
Monesta asiasta oltiin samaa mieltä; tummat lattialaatat, musta liesituuletin ja lavuaari, isot vetokaapit... Mutta ihan kaikkeen nyt ei hänkään suostunut - esimerkiksi kulmassa ollutta hellaa ehdottelin muualle, ja yritin samalla myydä ajatusta integroiduista kodinkoneista :D Mutta tärkeintähän on, että tekee just ne mitkä tuntuu itselle oikealle, ja hyvä niin, enhän minä siellä asukaan :D
Ja tuli siitä kyllä hyvä! Laitan tähän alle aina kuvapareja ennen ja jälkeen remontin! Käytettävyys ja ylipäätään koko keittiön ilme muuttui heittämällä paremmaksi, ja koko keittiö-olohuone -akseli muuttui valoisammaksi seinän lähdettyä. Loistava suoritus, hän kuitenkin loppujen lopuksi valitsi kaikki itse ja teki remontinkin melkein kokonaan omin käsin! I'm proud of him! Seuraavaa projektia odotellessa ;)
Mitä mieltä te ootte tästä muutoksesta?!
Tärkeintä on se, että itse tykkää.
VastaaPoista:D Se varmaan on kaikkien remonttien lähtökohta
PoistaSelkeä lopputulos ja lattian päivitys sekä tuon saarekkeen lisääminen aivan huiput. Mie kyllä jotenkin tykkäsin myös noista turkooseista kaapeista �� Ja toi keittiönpöytä on magee. Käy ihanasti yhteen tasojen kanssa ja tulee nyt paremmin esiin. Hieno kokonaisuus ������
VastaaPoistaKiitos! Olen kyllä samaa mieltä :) Turkoosissa on jotain tiettyä erilaisuuden viehätystä kaikessa retroudessaan =D
PoistaNiin raikas lopputulos! <3
VastaaPoistaNiin on, vaalea ja valoisa :)
PoistaHieno on! Mäkin oisin kyllä kannattanut hellan poistamista kulmasta, se on asettelunakin jo ysäriä vaikka ois toteutettu moderneilla kalusteilla :-D MUTTA toisaalta, jos sen ois ottanut sieltä pois, ei ois voinut purkaa noin paljoa tuota olkkarin seinää...Että ehkä parempi noin kuitenkin. Seuraavaksi olkkarin takan kimppuun ;-)
VastaaPoistaMe selvästi ajatellaan samalla lailla :D En tiedä sitten onko se muutenkin naisnäkökulma, koska muutkin naispuoliset ovat olleet kulmaratkaisua vastaan. Mutta ihan hyvä ettei aina kuunnella, aika kiva tällein just, etenkin kun tuohon jäi just tuo seinänpätkä vielä :)
PoistaSIIS WAU!
VastaaPoistaIhan sairaan upea muutos :)
Kieltämättä :D todellakin muuttui!
PoistaMeillä oli lapsena tuollaiset samanlaiset siniset kaapit kuin vanhassa keittiössä, tulipa nostalginen olo! Mutta siis aivan käsittämättömän upean unelmakeittiön ootte saaneet aikaiseksi <3
VastaaPoistaSanna / pancakepalace.fi
Nämä olivat kyllä niin retrot, ei ihme jos tuli lapsuusaika mieleen :D Kiitos kiitos, minä olin lähinnä vain valokuvaamassa, talon asukas itse hoiti lähestulkoon kaiken muun :D
PoistaAvaruutta ja valoisuutta tuli lisää seinää poistamalla��☀️ Turkoosit kaapit ovat mielestäni persoonallisemmat ja nätimmät, mutta kaikilla on oma sisustusmakunsa. Nykyiset pöytätasot, ruokapöytä ja lattiat ovat kyllä kauniita��
VastaaPoistaSeinän kaataminen oli kyllä iso muutos, vaikkei sitä saanut kokonaan pois takan vuoksi. Ja se on totta että jos persoonallista keittiötä hakee, niin silloin valkoinen ei ehkä ole se eka väri :)
PoistaKeittiö sinänsä ihan kivan näköinen, mutta eihän tuo tuohon taloon sovi ollenkaan. Ei oviin, takkaan, paneelikattoon jne. (lista on loputon). Lopputuloksena karmea tyylien sekamelska.
VastaaPoistaKiitos mielipiteestäsi :D :D
PoistaHei, mitkähän nuo baarituolit ovat, mistä voi ostaa.? Minun mielestä muutos on ihan huikea👌
VastaaPoistaKiitos kaunis! <3 Tuolit ovat Askosta :)
PoistaRumat. Miksi hävittää ehjää ja toimivaa tavaraa pois:D siinä on taas ilmasto pelastettu ja materialismi huipussaan.
VastaaPoista