Untuvaunelmaa

lauantai 16. tammikuuta 2021



Mielessäni on pitkään kytenyt haave muhkeasta untuvapeitosta, koska mikä sen ihanampaa olisi kuin käpertyä siihen iltaisin ja antaa pehmoisen lämmön tuudittaa uneen :) Edellinen peitto on jo vuosia vanha, ja täkkiä suositellaankin vaihdettavaksi neljän vuoden välein -- eli oli aikakin.


Näin tammikuun korvilla on alennusmyyntien aika ja unelmapeitto löytyikin makeasta alennuksesta. Sain viidensadan euron arvoisen Familonin Gold-untuvatuplapeitteen kolmeensataan euroon, ja päälle tuli vielä Familon Home -malliston pellavapussilakanat ja -pellavatyynyliinat! 


Gold-peitto on 90% untuvaa  ja 10% höyhentä, ja kooltaan 230x210 cm. Plussaa peitto saa sisäänrakennetusta kotelorakenteesta, jonka ansiosta peitto on todellakin muhkea ja ilmava!


Kirjoittelinkin jo instagramin puolelle, että astmaatikkona untuva herätti hieman pelkoa, että mitä jos se aiheuttaa hengenahdistusta, mutta melkeimpä sen näkee kokeilemalla. Ekan yön jälkeen ei ainakaan vaikuttanut mitenkään! Nyt on ollut myös sopivan rapsakka pakkanen, joten peitto sai tuulettua ihan kunnolla pari päivää ulkoilmassa - muutaman päivän tuuletus onkin suositus, kun ostaa uuden untuvapeitteen. Näin niille ominainen tuoksu häviää. 


Onko teillä untuvapeittoja käytössä?








Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)