kotiliesi

Kolmas viikko takana | Keto49

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Lupasin aiemmin kirjoitella vähän kuulumisia tänne mun Keto49 -dieetistä, joka on siis FitFarmin verkkovälitteinen ohjelma. Keto49 on ihan rehellinen rasvanpolttodieetti, joka kestää seitsemän viikkoa. Eli ens viikon torstain jälkeen on puolet takana ;)


Dieetti on aika tarkka ja rajattu, ja nyt esimerkiksi syön kolme ateriaa päivässä, joissa jokaisessa on aina maksimissaan 600 kaloria, hiilareita enintään 5g, rasvoja enintään 50g ja proteiinejä maksimissaan 30g.  On ollut kyllä totuttelemista, mutta juuri totesinkin tuolla meidän dieettiryhmässä, kuinka jatkuva näläntunne alkaa pikkuhiljaa hävitä ja on itseasiassa tosi hyvä olo.


No mitä hyviä ja huonoja juttuja on ollut so far:


Plussat: 

  • Suhtautuminen ruokaan on muuttunut. Syön ruuan ruokana, enkä enää puputa herkkuja tapojen orjana, joka kerta kun katson leffaa tai on tylsää.
  • Olo on paljon freesimpi. Aiemmin vaivannut jatkuva turvotuksen ja pöhötyksen tunne on vähentynyt huomattavast.
  • Kasvikset on tulleet tutuiksi. Olen tottunut syömään reilulla kädellä salaattien, kurkun ja muiden peruskasvisten lisäksi esimerkiksi naurista ja kukkakaalia. Nauris taipuu hyvin ranskalaisiksi ja kukkakaali pizzapohjaan ;)
  • Paino on pudonnut ihan kivasti. Alussa paino tippui kerralla nopeasti, nyt vähän hitaanlaisesti. Mun saldo so far -5,2kg mikä on aika jees kolmessa viikossa :)

Miinukset:

  • Jotkut ainekset tulee jo korvista ulos. Näihin kuuluu mm. öljy ja pellavansiemenrouhe. Kaikki elementit pitkäaikaiseen traumaan olemassa, sama kuin mitä Pink Cat aiheutti nuoruudessa ;) 
  • Viiniä ikävä. Mä ehkä nyt kuulostan asteen verran alkoholistilta kun sanon näin, mutta kyse on enemmän sellaisesta max 12cl lasillisesta silloin tällöin. Se on jotenkin aina ollut se mun pieni luksus.
  • Toistuvasti samat safkat. Oon tottunut nyt tekemään tiettyjä vakioruokia, joissa on just oikea määrä kaikkea ja vain "sallittuja" ruoka-aineita. En viitsi alkaa hirveästi soveltamaan ja keksimään lisää, mikä tarkoittaa samalla sitä, että syön käytännössä samoja ruokia. Mutta, toisaalta ne on ihan jees.
  • Kaikki läskit lähtee ekana pois tisseistä :D :D :D

Tällaisin ajatuksin. Hei pitäkää mulle peukkuja että homma jatkuu suotuisasti vielä jäljellä olevat neljä viikkoa. Kerron sitten, millainen loppufiilis on ;)


Tässä vielä pieni kuvakavalkadi mun muutamasta vakiosafkasta!


Tankoparsaa al dente juustolastuilla ja majoneesilla

Mantelisämpylä paistetulla kananmunalla ja kasviksilla

Kukkakaalipohjainen pizza


Kalkkunapekonista tehty sienipyttipannu


Juustosalaatti

Mantelileipä ja viherjuoma (maistuu ruoholle, yhhhh)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)