Hei sovitaanko että relataan arjessakin!

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Tuli tässä alkuvuodesta taas se sama olo kuin monesti, se että koko pakka leviää käsiin kun mitään ei ehdi eikä jaksa. No lähtökohtaisestihan se kertonee siitä, että on liikaa tekemistä, tai ei osaa priorisoida ja organisoida tekemisiä, tai sitten on vain väsynyt. Veikkaan, että meikällä osui ja upposi nuo kaikki. :D

Mitäpä tälle sitten pitäisi tehdä? Minulla selvästi pahin kuormitus tulee töistä, ja sen vuoksi päätinkin taas pyhästi että jätän työasioista stressaamisen työpaikan ovelle, sillä minuutilla kun lähden kotiin. Vaikka kuinka panostat ja teet superia työssä, niin ei siitä saa mitalia kaulaansa ;) Pääasia, että tekee duuninsa siten että voi seistä selkä suorassa ja ylpeänä. Hyvää itsearvostusta taas kuvaa se, että pitää sovitut tauot ja muutenkin keskittyy inhimilliseen työtahtiin. Itse tuossa äsken kalenteroin jo keväälle kaikki tämän lomakauden lomat ja ylityövapaat, ja niin vaan tuli hyvä fiilis siitä, että taas saan rauhoitettua kevään :)

Sitten priorisointi ja organisointi. Tämä sisältää työn lisäksi kaiken muun, harrastukset, opiskelun, kotityöt, perhe-elämän, kaverit ja ystävät, rehellisen laiskottelun... Kaikkein tärkein prioriteettihan pitäisi olla tässä kombossa pystyä nauttimaan elämästä :D Kaikki arkinen puuhailukin voi olla sen ympärille rakennettua, jos osaa höllätä pakkomielteistänsä ja tehdä kaikkea rennosti nautiskellen. Silloin vaikka siivoilu ja kokkailukin on kivaa. Totesinkin eilen miehelleni, että siivoan nykyään paljon vähemmän kuin ennen, koska ei ole pakko koko ajan sutia pölyjä. Sitten kun siivotaan, tehdään se palasissa, porukalla, ajan kanssa ja rauhassa. Ja harrastuksista kannattaa säilyttää vain ne, joista oikeasti nauttii, koska ei ole mikään pakko! Ja laiskottelukin pitäisi olla kalenteroituna joka päivälle, koska se tekee meille hyvää eikä mitään ole pakko tehdä -- ja voihan sitä yhdistää asioita ja laiskotella myös perheen ja ystävien kanssa :)

Tällaisin miettein kohti maanantaita :) Miten näinkin itsestään selvistä periaatteista sitä saa itsensä aina silloin tällöin kiinni lipsuilemasta. :D Yritetäänkö saada kaikki pakka kasaan ja relataan! Tein meille tuohon alle muistilapunkin :D :D :D Otetaan aikaa kaikelle ja tehdään se rauhassa. <3





Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)