Takapihan muutos | Tähän jäätiin viime syksynä

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019


Pihasuunnitelmien teko on jo ajankohtaista, mutta meillä ainakin vielä on lunta etu- ja takapihalla, joten piti fiilistellä viime kesän ja syksyn kuvia että mihinkäs sitä oikein päästiin rempassa.

Lähtökohtaisestihan meidän piha oli täysin laittamaton, kun muutimme tänne. Pikkuhiljaa olemme tehneet jotain pientä, ja tekemistä riittää edelleen. Muta tässä pieni vilkaisu takapihan suuntaan muutamin "ennen vs jälkeen" -kuvaparein. Jossain vaiheessa sitten tulee enemmän kuvia!

Ensimmäinen vaihe oli laajentaa todella kapeaa takapihan terassia, ja tehtiin vielä pieni lisäosakin tuonne päähän. Ennen- kuvassa etualalla näkyvä aidanpätkä on lähtenyt pois. Parhaiten laajennuksen huomaa ehkä tuosta valkoisesta palkista, siitä siis on jatkettu muutamilla riveillä eteenpäin, ja sitten perällä olevalla alueella, jossa näkyy ruokaryhmä :) Tänä kesänä voimme vihdoin öljytä terassin kokonaisuudessaan, ja sävynä tulee olemaan kelonharmaa.


Toisessa vaiheessa myllättiin koko alapiha auki, tasaiseksi oikeilla kallistuksilla, mullalle, ja nurmikon siemenet pintaan. Kuten kaikki muistanevat viime kesän kuumat kelit, niin juu, jouduttiin kyllä kastelemaan ihan jatkuvasti tuota kylvöä... Argh :D Saatte kiittää meitä hellekesästä ;) Kaivinkone teki kaiken tämän mylläyksen ohella meille valmiiksi jo pensaille multa-alueet, joten tänä vuonna voidaan sitten istuttaa pusikot ilman että joudutaan kaivamaan koko maa auki.


Kolmas vaihe olikin enemmän hienosäätöä ja epämääräisen luiskan tekeminen -- tämä alue on siis terassin alapuolella, ja siitä suoraan oikealle johtaa pieni polku kohti alapihaa. Laatoitimme tuota terassin edustaa vähän matkaa, ja sen jälkeen polku muodostui isoista kaivinkoneen siirtelemistä kivistä ja hiekasta. Nuo aitakepit ovat vielä ihan mallausvaiheessa tuossa kuvassa, vinksin vonksin, mutta syksyllä nekin saatiin laitettua kunnolla suoraan ja tiiviisti kiinni maahan. Alapihalla näkyykin jo vähän uutta nurmikkoa :)


Tähän perään vielä muutama kuva pihan kivikkojen rakoihin istuttelemistamme kasveista; tuolta löytyy niin vaahteraa, alppiruusua, vuorenkilpeä,ja muuta pientä... Mitäs tykkäätte so far? Näistä pienistä paloista on ehkä hankala saada kokonaiskuvaa, mutta nyt oli pakko pelata vain vanhoilla kuvilla mitä sattui löytymään.






2 kommenttia

  1. Upea tuo teidän piha! Meillä Savonlinnassa piha osittain jyrkkää rinnettä. Tarkoitus olisi maansiirron ja kaivinkoneurakoinnin avulla loiventaa rinnettä. Kiitos inspiraatiosta. Saatan haluta osaan rinnettä laittaa kiviä istutusten sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mari, ihana kuulla jos sait inspiraatiota! Rinteet ovat kyllä omalla tavalla haasteellisia, siinä on oma hommansa :) Ihanaa kevättä!

      Poista

Kiitos kommentista! :)