Perjantai ja viikonlopun askartelusuunnitelmat

perjantai 25. syyskuuta 2015


Taas se tuli, perjantai! Miten aina voi olla maanantai tai perjantai, on se jännää :) Viikonloppuna olemmekin tytön kanssa kaksin ja koitin tässä miettiä mitä kivaa keksisi, ettei mini kyllästy tällaisen vanhan luuskan seuraan hah :D Huomenna olisi tässä lähistöllä yksi lapsille järkätty tapahtuma, jossa tyttöä innostanee siellä oleva trampoliini ja kaverit, äitiä taas kahvio ja mammakaverit :) Sinne siis, jos vain jaksaa! Iltapäiväksi olisi tiedossa minun ensimmäinen bloggaajatapahtuma :) Sieltä tuleekin sitten postausta jatkossa, ja toivottavasti ideaa itselle sisusteluun. Täytyisi vain ensin ratkaista minne mini menee hoitoon siksi aikaa... Kivaa siis tiedossa, jos vaan kunto sallii!

Mutta mutta, yksi askartelusuunnitelma on muhinut mielessäni jo pidempään, jota ajattelin kokeilla tänään tai sunnuntaina. Meille on sattuneesta syystä siunaantunut maalikarttoja kotiin suht paljon ja ajattelin, että josko tekisimme niistä jonkun pienen taulun... Tässä alla muutama ideakuva Pinterestistä. Ei tarvitsisi kuin sakset (check), liimaa (check) ja kärsivällisyyttä (öööö). Ja siis meillähän värimaailma sitten ulottuu valkoisesta mustaan, ja harmaita eri sävyissä siinä välillä :D :D Saa nähdä innostuisiko tyttö vaikka liimailemaan näitä kiinni,  jos itse leikkelisin palaset. Lopputulema voi olla taiteellisempi kuin että tekisin itse kokonaan ;) Näistä maalikartoista on muuten kaikkea muutakin ihanaa ideaa tuolla Pinterestin puolella, niistä voisi tehdä vaikka mitä! Laitanpa itselleni ylös, että linkkaan niitä lisää tänne sitten kun postaan teille taulun lopputulemasta kuvan (jos postaan, heh)....

Pitää vielä loppuun tunnustaa, että meni eilen nyrhäisemään peikonlehdestäni yhden oksan, tykkääköhän se pahaa... Niissä lehdissä on jotain niin kaunista yksistäänkin, että oli pakko saada yksi maljakkoon. Huomatkaa kukan juurella kaksi paperinarupalloa, jotka olen tehnyt ihan itse ystävän kanssa vuosia sitten! Jee :D Naureskelin juuri kun löysin ne kaapista, se oli sellaista säätöä Erikeeperin ja vesi-ilmapallojen kanssa että huh huh, mutta erittäin hauskaa kuitenkin ja totta kai kivaa kun seura on parasta mahdollista! Kaksi niistä palloista on enää hengissä, vaikka taisin tehdä enemmänkin (?)



Mukavaa viikonloppua kaikille!

7 kommenttia

  1. Millä hakusanalla etsit ideoita pinterest?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaitzu, hakusanoina kannattaa käyttää esimerkiksi paint chip art diy, niillä löytää vaikka mitä!

      Poista
  2. Todella ihana idea tuo maalikarttataulu! Varsinkin jos niitä on paljon ja sattuvat synkkaamaan toisiinsa, niistä saa varmasti todella ihanan sisustuselementin :) Kuvaa lopputuloksesta kehiin!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanna, eikös olekin ihana idea, kaikki nuo esimerkit näyttävät niin hienoilta! Vielä kun osaisi tehdä :D Kuvaa tulee sen mukaan onnistuuko vaiko ei ;)

      Poista
  3. Ei siihen kummoistakaan taitoa tarvita. Mä olen tehnyt tuolla tyylillä muutaman sisustustaulun ja tykkään niistä kovasti. Kunhan pääsen lastenhuoneen kimppuun niin sinnekin valmistuu teos. Hyvä siitä tulee ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eihän tuo rakettitiedettä ole, tosin lähinnä mietin että tuleeko tuon alle 3v.n kanssa mitään vai teenkö suosiolla itse :D Täytyykin käydä vakoilemassa sinun sisustustaulut, ne varmaan löytynee blogin puolelta? ;)

      Poista
  4. Sieltähän ne :).Nimellä Vihreä diy ja Hexagon diy.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)