Pelottava, ahdistava todellisuudentajun vääristymä

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Nyt tulee astetta vakavamielisempi postaus... Olen tässä viime viikkoina kohdannut jokseenkin tutunoloisen tilanteen vuosien takaa, mutta nyt vain eri kontekstissa. Minulle läheisellä ihmisellä tuli aika äkillisesti käänne huonompaan päin terveydentilan suhteen. Hänellä on ollut monenlaista fyysistä vaivaa jo aiemmin, joten se ei tullut suurena yllätyksenä, mutta todellisuudentajun paha vääristyminen kyllä. On voimaton ja avuton olo, kun toinen on täysin varma hänen kokemastaan todellisuudesta, joka on äärimmäisen absurdi.

Ahdistavimpia ehkä ovat ne hetket, kun toinen kertoo nähneensä jotain todella pelottavaa. Se, että televisiosta tulee jokin valkoinen hahmo ulos. Tai että tuntematon nainen seisoo hänen edessään koko ajan nukke kädessä. Tai kun huoneessa oleva peili muuttuu oveksi. Masentavaa on myös kuulla hänen kiroamisensa siitä, kuinka kaikki valehtelevat hänelle. Häneltä on viety kaikki huonekalut ja piilotettu esineet. Kaikki läheiset ihmiset ovat juonineet hänen selän takana, häntä vastaan ja hänet on hylätty, jätetty yksin.

Kuten sanoin, olen nähnyt tämän ennenkin, eri ihmisen kohdalla. Huomaan paljon samoja piirteitä ja osaan jo tietyin tavoin varautua eri tavoin ja käsitellä asiaa. Silti se tuntuu tosi pahalta ja pelottavalta. Välillä tekisi mieli huutaa päin naamaa, että tuossa ei ole yhtään mitään järkeä, tai itkeä sydänverellä toiselle, että miksei hän voi olla se normaali oma itsensä. Ei auta rauhalliset vakuuttelut siitä, että asia ei ole niin, sillä onhan se hänelle, juuri sillä hetkellä, hänen omassa todellisuudessaan. Ainoa mitä voi tehdä, on olla tukena ja läsnä, vaikka tällä hetkellä se tuntuu täysin vähäpätöiseltä.

Parane pian. Olet minulle tärkeä <3



12 kommenttia

  1. Hui, nyt ollaan kyllä syvissä vesissä. Toivottavasti läheinen osaa ottaa apua vastaan. Voimia sinne! Kamalaa varmasti katsoa vieressä, kun mitään ei voi itse tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa! Avuttomuuden tunne on juurikin se kamaluus tässä itselle, mutta hän siis saa hyvää hoitoa ammatti-ihmisiltä.

      Poista
  2. Voimia sinulle että jaksat olla kuitenkin lähellä.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä hankalaan ja surulliseen tilanteeseen <3

    VastaaPoista
  4. Oikein paljon voimia sinne <3

    VastaaPoista
  5. Oi miten surullista :( Tuo on tuskainen ja ahdistava tilanne. Toivon koko sydämestäni, että hänen harhansa väistyvät ja se todellinen persoona tulee taas esiin. Voimahalauksia piiitkällä kaavalla <3

    VastaaPoista
  6. Voimia sinne! Toivottavasti tilanne ratkeaa parhainpäin <3 http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)