Terassin lasitus vihdoin valmis

lauantai 26. lokakuuta 2019

Siitä lähtien, kun muutettiin tähän taloon, on meidän takapihan terassi muuttanut muotoaan. Ensin sitä vähän purettiin, sitten rakennettiin erilaiseksi, myöhemmin laajennettiin ja vielä vähän maalattiin. Koko ajan suunnitelmissa on ollut myös terassilasitus, ja nyt sekin on vihdoin valmis!

Meidän valintana oli Lumonin kirkkaat, puitteettomat 7T-terassilasit, joissa on tummanharmaa alumiiniprofiili ylä- ja alapuolella. Tykkään kovasti sen ulkoasusta, koska laseilla ei ole reunuksia ja kahvatkin ovat kovin huomaamattomat. Kumpaankin päähän terassia otettiin lukolliset käyntiovet, jotta terassia voisi käyttää ihan oikeana "huoneena" ilman että sinne tulee kutsumattomia kyläilijöitä. Lasit liukuvat sivusuunnassa kumpaankin reunaan, ja reunassa lasit voi halutessa kasata kääntämällä ne päätyjä vasten. Niinpä kesähelteillä terassi voi olla vaikka ihan avonainen.

Saas nähdä, tuleeko käytännön myötä jotain isoja miinuksia (tai lisäplussia). Nyt ainakin on ollut ihana sisustaa terassia vähän enemmän matoin, taljoin, viltein ja kynttilöin. Joulua kohden tilaan saattaa siirtyä vielä lisää havukasveja ja valoja ;)

Haaveena olisi vielä terassilämmitin, joskus kun taas on vähän enemmän rahaa :D Lasitukset asennuksineen maksoivat kuitenkin pinon tonnin seteleitä... :P On se silti ihana, ja invenstointina varmasti kannattava!

Kertokaahan omia kokemuksia, jos teillä on tämä samainen lasitus käytössä -- hyviä ja huonoja puolia?






6 kommenttia

  1. Meillä on ollut muutaman vuoden Lumonin lasiterassi ja kyllä se on ollut hintansa väärti.Talvella säilytystilaa saa siihen kätevästi, eikä kaikkia kalusteita tarvitse viedä varastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla! Ja samaa olen jo nyt huomannut, kätevää säilyttää sellaisia tavaroita, jotka normaalisti pitäisi viedä jonnekin varastoon!

      Poista
  2. Onpas upean iso terassi. Meilläkin odottaa uusi terassi vielä lasitusta täällä Seinäjoen kupeessa. Itsekin haluaisin sisustaa terassia juurikin erilaisin taljoin ja viltein. En malta odottaa, että pääsee istukselemaan iltaisin kynttilän valossa ja hyvän kirjan parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin hyvälle, ja pakko todeta, että lasitus oli kyllä todella hyvä investointi. Se lisää huomattavasti koko terassin käyttöastetta :) Eli suosittelen!

      Poista
  3. Minimalistinen tyyli on todella miellyttävä silmälle. Näyttää oivalta valinnalta nuo terassilasitukset. Tuli mieleen, että lämmittimen sijaan takka? Sehän se saisi syksyn iltoihin tunnelmaa. Nyt kuitenkin terassilasit sivuun ja nautitaan kesästä. https://www.lasijapeilihiomo.fi/terassilasitukset

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)