DIY: Joulukoristeita muovailumassasta ja ihana blogivinkki

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

 
Ensiksi haluaisin vinkata teille yhdestä suosikkiblogista, jonka lukijana olen ollut pidempään itsekin. Blogin valokuvat ovat aivan ihania ja pelkästään niitä on mukava katsella, ja sen lisäksi itseäni ihastuttaa kivat DIY-vinkit.  Kyseessä on Koti Aurorassa <3 Ja sieltähän nämä muovailumassasta tehdyt joulukoristeetkin on keksitty, luehan Johannan ohjeistus ja postaus täältä.

Ostin  ruokaostoskeikalla darwi-massaa, ja päästiinkin heti lauantaina tyttären ja hänen kavereidensa kanssa itse touhuun. Meikäläinen kaulitsi massaa kuin piparkakkutaikinaa, ja lapset painelivat piparkakkumuoteilla haluamiansa malleja. Nämä alla olevat koristeet ovatn tosin minun itseni tekemiä, tein loppumassasta illan hämärissä lampaita, sydämiä, korkokenkiä ja norsuja :) Pinnalle painoin Iittalan Kastehelmi-kupilla kuvioita. Ripustuslenkit varmaan vielä vaihdan, sillä löysin kaapin kätköistä aivan ihanaa tumman luumun väristä silkkinauhaa. Pikkusydämet pujottelin yhteen pitkään naruun, joten niistä tuli pieni koristeköynnös.




Meillähän on jo huonekuusi kävyn muotoisine jouluvaloineen tuolla olohuoneen nurkassa, niin sinne tytär sitten jo ripustelikin muutamia koristeita. Joulufiilis <3


//One of my favourite blogs is Koti Aurorassa <3 The idea of these easy and cute DIY Christmas decorations are also from that beautiful blog! //

6 kommenttia

  1. Voi kiitos ihanista sanoista <3 Ja hienoja tuli sinunkin koristeista, etenkin tuo korkkari on makee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos, korkkari on minunkin suosikki, vaikkei mikään jouluteemainen olekaan :D :D

      <3

      Poista
  2. Hienoja koristeita, luulin ensiksi että oli tehty soodasta. Joka paikasta tuntuu toi soodataikina tulevan ilmi. Olin väärässä.
    Pitääpä kurkata, jos en ole jo lukija tolle blogille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa mitenkähän en ole törmännyt soodataikinaan itse, ihan uusi juttu :) Tämä muovailumassa on todella helppo, helppo kaulittava ja kovettuu itsestään ihan huoneenlämmössä :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)