Äitienpäivä

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Hyvää äitienpäivää kaikille, erityisesti omalle äidilleni! <3 Meidän poppoo juuri kotiutui minilomalta -- eilen aamulla mietimme tyttären kanssa, että olisi hauska lähteä hotellilomalle, ja tytär onnistuikin ylipuhumaan isänsä tähän ideaan. Se meni samalla kätevästi äitienpäivälahjasta :) Suuntasimme nokan kohti Tamperetta, paikkaa jossa nuoruudessa tuli pyörittyä usein. Ilmat suosivat koko viikonlopun ja kävimmekin kolmisteen kävelemässä pitkät lenkit. Pyynikin näkötorni ja siellä olevat herkkumunkit olivat ensimmäinen etappi, ja sieltä pitkin polkuja ja rantaa kiertelimme kohti hotellia. Tampereella on kyllä paljon pidemmällä kevät, bongattiin paljon kevätkukkia ja isoja hiirenkorvia!

Illalla syötiin hyvin hotellin ravintolassa, ja oman illalliseni kruununa oli kolme pientä crème brûléeta; kardemumma, vadelma ja suklaa, hyvän punaviinilasillisen kanssa. Ruuan jälkeen oli tarkoitus katsoa Euroviisut huoneessa tytön simahdettua, mutta niin siinä simahti itse kukin. Taisin jaksaa katsoa kymmenen ekaa esitystä (?)...

Äitienpäivän aamuun herättiin auringonpaisteessa ja hotelliaamupalan saattelemana. Koska ulkona oli niin keväinen keli, kävimme aamukävelyllä lähisatamassa, jossa sain vielä herkutella cappuccinolla. Nyt ollaan vihdoin kotona, mutta olipas mukavan erilainen viikonloppu ja äitienpäivä, tykkäsin :)







//Getaway weekend at Tampere.//

2 kommenttia

Kiitos kommentista! :)