Keittiön välitilan laminaatit

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Sisältää Affiliate-linkin.

Olen ihan unohtanut kirjoitella postausta keittiön välitilalaminaateista, jotka ovat vihdoin seinässä! Aiemmassa postauksessa olikin ennen/jälkeen -kuvia keittiön muutoksesta, mutta nuo laminaatit vielä puuttuivat. Kyseessä on siis Berry Allocin valkoinen välitilan laminaatti, jossa on tiililadottua 10x20 cm laatoitusta jäljittelevä kuviointi. Omani tilasin Netraudan verkkokaupasta.

Valmistajan sivuilla luvataan, että laminaatti on roiskeveden kestävä sekä testattu ja hyväksytty lukuisten eurooppalaisten paloturvalaboratorioiden toimesta, ja että sillä on kotikäytössä elinikäinen takuu, joka koskee värin pitävyyttä, vedenkestävyyttä ja tahrojen poistettavuutta. Yhden laminaatin koko on 60*120cm, joten meidän keittiöön riitti kolme levyä, joista yhdestä piti sahata pituussuunnassa hieman pois. Asennus on suhteellisen helppoa, ja siihen löytyykin hyvä, konkreettinen video.




Tykkään kyllä kovasti, valkoinen väri raikastaa kivasta vaaleaksi muutettua keittiötä ja tosiaan tuo harmaalla kalkkimaalilla maalattu keittiön seinä säilyy nyt hyvänä, vaikka vähän roiskuisikin altaasta vettä tai paistinpannulta öljyjä. :)

Mitä tykkäätte? Kaipaisikohan tuo laminaatin yläreuna teidän mielestänne jotain listaa tai muuta rajausmatskua?

Tässä vielä lähtötilanne ennen tätä minun keittiön faceliftiä ;) Aika paljon muuttui ilme, vaikkei periaatteessa ole tehty kuin pientä maaliprojektia laminaattien kera.


6 kommenttia

  1. Kaunista ja valoisaa. Olohuonekin on kivan näköinen.

    VastaaPoista
  2. Kaunishan siitä tuli. Jonkinlainen lista voisi kyllä mielestäni olla paikallaan; varsinkin kun on kaksi melko samansävyistä materiaalia, niin lista varmaan tekisi eron selvemmäksi ja vaikutuksesta dynaamisemman. Meilläkin olisi välitilan uusiminen edessä. Olen miettinyt, että käyttäisin materiaalina muovilevyä ja tekisin siihen sitten sellaiset kuvioteippaukset, jotka tuntuvat olevan muotia nykyään.

    https://muovicenter.com/muovilevyt/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nämä alkaa olemaan jo vaihdon edessä, tuosta on jo sen verran aikaa että allekirjoittanut haluaa vaihtelua hih ;)

      Poista

Kiitos kommentista! :)