"Kuin olisit menossa mutkaista vuoristorataa pitkin, kuumeessa ja kahden promillen humalassa, etkä ole saanut nukuttua vuorokauteen"

tiistai 4. elokuuta 2015

Ajattelin kirjoittaa välillä hieman erilaisen postauksen sisustelujutun sijasta -- henkilökohtaisen, ehkä hieman arastakin aiheesta. Itse en enää häpeä tai pelkää puhua masennuksesta, paniikkihäiriöstä tai ahdistuneisuudesta, mutta joillekin se saattaa olla vielä asia, josta ei kehtaa puhua tai kysyä. Siksi haluankin kertoa omasta kokemuksesta. Olen elänyt edellä mainittujen sairauksien kanssa noin kahdeksan vuotta. Kaikki alkoi paniikkihäiriöllä, sitten se laajeni pikku hiljaa ahdistuneisuushäiriöksi, ja myöhemmin kaikki johtivat myös masennukseen.

Kirjoitin aikanaan päiväkirjan tyyppistä suljettua blogia eri vaiheiden aikana, ja ne kertovat mielestäni hyvin mitä ajatuksia pään sisällä tapahtuu, kun voi oikeasti pahoin. Jokainenhan meistä osaa googlettaa, miten masennus, paniikkihäiriö tai ahdistuneisuushäiriö määritellään, mutta vain ne, joilla on omakohtainen kokemus niistä, tietävät miltä tuntuu elää niiden kanssa ihan oikeasti.

Tämä postaus on pitkä. Tiedetään, tiedetään :) Mutta, uskon että jos joku on oikeasti kiinnostunut ymmärtämään edes hiukan, jaksaa lukea. Ja jos et jaksa, lue tämä alla olevani rustaamani runo, se kiteyttää kuitenkin monta asiaa :)

its always so hard to explain
this emotion which beats me down,
some might understand
if i tell its like a dark nightmare
where you are haunted throughout the endless time.
ever felt losing your mind?
the moment when all seems unreal and you feel numb,
it takes you to the edge of the nightmare.
this emotion. its always so scary.
my shadow has become me,
and i have turned into my shadow.
-K.V.




Kevät 2010
"Paniikkihäiriö on pirullinen sairaus. Ahdistaa suunnattomasti se, että tiedostan ongelman olevan oman pääni sisällä, mutten silti pysty muuttamaan sitä. Mielessä pyörii vaan itsesyytöksiä. Sitä kyselee itseltään, että mikä saamaton raukka ja pelkuri oikein olet, millä ihmeen oikeudella olet lamaantuneena ja toimintakyvyttömänä sängyssä, kun olet fyysisesti täysin terve? On olemassa ihmisiä, ketkä oikeasti ovat vakavasti sairaita eivätkä silti jää kotiin makaamaan. Itsesyyttely ja sen myötä laskenut itsetunto on musertavaa. " 

"Tänään Cittarissa: Kaupan ovesta sisään astuessa sydän alkoi hyppimään tuplanopeudella ja tuntui että sydän hakkaa tiensä ulos rintakehän läpi. Hengitystahti kiihtyi niin nopeasti, etten saanut enää ilmaa, tuntui kuin happi olisi kadonnut koko maailmasta. Olin kuin kala kuivalla maalla. Sitten kurkkua alkoi kuristaa. Kuin köysi olisi kiristynyt kaulani ympärillä. Lisäksi tuntui siltä, kuin kieli turpoaisi enkä pystyisi enää nielemään. Käsistä alkoi lähtemään tunto. Nipistin ranteen ihoa, mutta ei tuntunut miltään. Jalkani muuttuivat täysin hyytelöksi, ne tärisivät ja vapisivat varpaanpäistä aina lonkkiin asti ja kaikki voima itsensä kannatteluun hävisi. Silmissä kaikki muuttui epäselväksi, olin kuin sumussa, samalla kun kaikki äänet ja hajut muuttuivat niin koviksi että tuli todella etova olo. En ymmärtänyt mitään enkä pystynyt puhumaan mitään. Ihan järjetöttömän kamala tilanne, taas kerran."

"Tähän asti koti on turvapaikkani, sinne päästessäni rauhoitun ja sieltä saan voimaa itseni keräämiseen… paitsi tänään, kun sain kotona paniikkikohtauksen. Tajusin, että paniikkioireeni olivat ulottuneet koko elämääni ja ne olivat läsnä koko ajan. Ihan sama missä olen. Sen ymmärtäminen oli kuin kuolemantuomion julistus."

"Tuntuu siltä, kun mieli olisi täynnä pelkkää mustaa ja harmaata. :( "

 Loppuvuosi 2010
"Kävin paniikkihäiriööni liittyen pitkästä aikaa psykologilla. Kerroin, että paniikkihäiriöni on pysynyt vihdoinkin hyvin aisoissa, mutta toisaalta pelkään edelleen todella paljon sen palaavan takaisin elämääni. Pelkkä uusiutumisen pelko on todella masentavaa. Tuntuu, että elän jatkuvassa odotustilassa, ikäänkuin jo varmana siitä että jossain vaiheessa kohtaukset iskevät kyntensä jälleen minuun. Pelkkä ajatus tuosta olosta saa minut valtavaan ahdistuneeseen tilaan ja rukoilen, etten koskaan enää joudu siihen samaan helvettiin. Psykologini kertoi, että voimakas masennus johtuu aina menettämisen kokemuksesta. Hän pyysi minua pohtimaan, mitä koen menettäneeni. Luulen, että se on kyky elää ilman pelkoa. Paniikkihäiriön myötä olen menettänyt taidon uskaltaa olla onnellinen muutakin kuin ohikiitävän hetken, taidon elää huoletonta ja iloista elämää."

"Jäin miettimään tätä jatkuvaa pelkoa. Ymmärrän, että se on osittain opittu ajattelumalli. Sitä ruokkii myös muut negatiiviset asiat, jotka ovat täyttäneet mieleni. Masentuneena ollessani minua ei kiinnosta mikään enkä jaksa keskittyä mihinkään. Tämä johtaa jatkuvaan alisuoriutumiseen ja huonoon omaantuntoon. Tunnen olevani laiska ja ruma. Yritän silti pitää normaalin ihmisen kulisseja yllä mikä taas luo itselle ahdistavan ristiriitaisen tunteen. En osaa erotella omaa minää ja kulisseja aina toisistaan. En osaa ilmaista tunteitani, vaan annan niiden olla hiljaa sisälläni. Mitä enemmän patoan niitä mieleni sopukoihin, mitä voimakkaammin ne puskevat minusta läpi fyysisten oireiden kautta. Reagoin oireisiin herkästi tulkitsemalla ne vaarallisiksi ja pelottaviksi - paniikkikohtaus on lähellä ja noidankehä valmis."

"Paniikkihäiriö jätti todella voimakkaat jäljet minuun, en osaa olla enää täysin oma itseni :( " 

Kevät 2011
Pidin eräästä huomiosta, jonka psykologini teki tänään keskusteluissamme. Kerroin, että tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, etten jaksaisi olla töissä vaikka minussa ei ole mitään fyysistä vikaa. Osa kollegoista on sairastellut ja ollut “oikeasta” syystä pois, mutta tuntuu että tarvitsisin sairaslomaa ilman vastaavanlaista syytä - en vain jaksa. Psykologini kysyi tähän liittyen, että kuinka paljon sitten tarvitsen työssäni fyysistä voimaa, tai kuinka iso osa työstäni on muutenkin fyysistä. Tajusin, että en oikeastaan yhtään - ainoastaan tarvitaan hyviä istumalihaksia. Mutta tästä lähtökohdasta ajatellen sain lohtua; henkinen jaksaminen on tärkein työvälineeni tässä hommassa ja silloin kun se pettää, on osittain työkyvytön." 

"Löysin viime vuodelta yhden vihkosen, johon olin kirjoitellut ajatuksiani paniikkihäiriön ollessa pahana. Sivulla ei ollut oikeastaan mitään lauseita, vaan ainoastaan sanoja, jotka kuvasivat sen hetkisiä tunteita. Tässä osa: turvaton | epätoivo | pahuus | arvoton | vaikeaa | voimaton | rikki | sairas | pelko | satuttaa | raivo | itku | yhdentekevää | avuton | ikuinen taas | tuska!!! | parantumaton | huono | vanha | luovuttaminen | kylmä | ypöyksin | hylätty | uneton | painajainen | takaa-ajo | menetettyä aikaa | pimeä | hullu |sekasorto | paniikki | kaaos | ruma | laiska | pettymys | saamaton | laiska | suru | loputon | ansa | luulotauti | vanki | HULLUHULLUHULLU | tyhmä | lihava | kipu | turhautua | rangaistus?| epäonnistunut | näkymätön | huono ihminen | miksi? | sekava mieli | väsynyt"

Loppukesästä 2011
"Taas tämä ahdistus on heittänyt minut pimeään kuoppaan. Olo on kuin eksyneellä yössä. Tuntuu että ympäriltä tulvii kaikkea pelottavaa, stressaavaa, mutta en tunnista tarkkaan mitä se on. En löydä tietä kotiin. Olen rauhaton, hermostunut ja keskittymiskyvytön. Pelkään kadottavani itseni."

"En oikein tiedä mikä ahdistaa. Luulen että se on pelkkä olotila. Asia, minkä luon itse itselleni. Mikä minussa on vikana?" 


Marras-joulukuu 2011
"Kokeilen ensi viikolla pienentää lääkeannosta. Jännittää ihan älyttömästi."


"Otin tänään jo ensimmäisen puolitetun annoksen. Menin sen jälkeen makaamaan sänkyyn, odottamaan ensimmäistä paniikkikohtausta. Vähänkö naurettavaa. Pitäisi saada ajatukset johonkin muuhun kuin itseensä. Fiilis on ihan jees, toistaiseksi ei ole tullut mitään erityistä (muuta kuin tämä vainoharhainen kyttimisolo)." 

"Cipralexin vieroitusoireet tuntuvat fyysisinä ja psyykkisinä outouksina pääni sisällä. Mietin, että mitenkähän tällaista oloa voisi kuvailla jollekin “normaalille” ihmiselle, joka ei tajua miltä tämä tuntuu. Koitin keksiä erilaisia tilanteita, joissa näitä olotiloja saattaa tulla muillekin, ja päädyin seuraavanlaiseen yhdistelmään: olo on kuin olisit menossa mutkaista vuoristorataa pitkin, kuumeessa ja kahden promillen humalassa, etkä ole saanut nukuttua vuorokauteen. Outoa. Ei kiva."



Keväällä 2012
"Kaikkea on ehtinyt tapahtumaan. Ehkä suurin muutos on ollut se, kun kuulin että odotan esikoistani. Ahdistushäiriö oli raskauden alkuvaiheessa aika pahana ja vaikutti syömiseeni todella paljon - laihduin kolmisen kiloa nopeasti kun en pystynyt syömään juuri mitään
syömishäiriönä ja kuristumisen tunteena ilmenevän ahdistuksen takia. Luulen, että äkillinen ahdistuminen johtui tästä nopeasta elämänmuutoksesta johon en ollut ehtinyt mitenkään totuttautua ja siitä, että joudun nyt olemaan vastuussa muustakin kuin itsestäni. Se tuntuu vaikealle, sillä juuri ja juuri pärjäilen itseni kanssa nyt kun en syö lääkkeitä. Täytyy myöntää, että elämä ilman paniikkihäiriölääkitystä on ollut hieman pelottavaa."

"Olo on aika ok loppuraskautta kohden. Silti en oikein ole löytänyt sitä “apua kun tää on niin ihanaa!” -tunnetta. Se saa tuntemaan itseni todella huonoksi ihmiseksi ja etenkin huonoksi tulevaksi äidiksi. Itsetunto on jotenkin todella matalalla tämän takia. Tämä *** masennus vie kyllä kaikesta mahdollisesta ilon pois, *****."



Joulukuu 2012
"Olen pelännyt monenlaisia asioita elämässäni. Osa peloista on epärealistisia, liittyen  paniikkihäiriööni, ja osa on muuten vain kauhuskenaarioiden lietsontaa. Nyt olen kohdannut aivan uudenlaisen pelkokertoimen. Äitiyden myötä olen tajunnut, millaista rakkaus on vahvimmillaan. Se on jotain uskomatonta, sanoinkuvaamatonta, yli oman ymmärryksen menevää ja äärettömän kaunista. Samalla se on myös pelottavaa, pelottavampaa kuin mikään muu tässä elämässä. Pelkään sitä, että lapselle sattuu joskus jotain. Pelkään, että en osaa auttaa tai lohduttaa. Jos lapsi on sairas tai kärsii, tiedän että en pysty ottamaan lapsen kipua pois, vaikka kuinka rukoilisin vaihtokauppaa. Se on pelottavan kamalaa. Pelottaa, jos itselleni tapahtuu jotain, jonka vuoksi en voi olla lapsen elämässä. Pelkään sitä hetkeä, jos/kun lapsi joskus kyseenalaistaa äidinrakkauteni. Pelkään, että en osaa olla tarpeeksi hyvä. Mutta eniten pelkään, että masennun taas enkä enää osaa tuntea tätä rakkautta ja pelkoa :( "


Tässä oli joitain ajatelmia. Kaikkea on tapahtunut tuon jälkeenkin, mutta kirjoittaminen on vain jäänyt taka-alalle kaiken muun kiireen takia. Mutta hei, saa kysyä ja kommentoida! :-) Miltä nämä kuulostivat?


19 kommenttia

  1. Paljon on tuttua noissa ajatuksissasi ja kokemuksissasi.

    VastaaPoista
  2. Rohkea kirjoitus.. Masennus on vieläkin minusta vähän tabu. Jaan ajatuksesi. 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis kommentistasi! Olen samaa mieltä, edelleen nämä ovat tabuja, jotka pitäisi vain saada tavalla tai toisella rikottua. Kaunista kesää sinulle!

      Poista
  3. Hyvin olet kuvaillut paniikin tuomaa olotilaa. Kiitos tekstistäsi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Merja, kiitos kommentista! Kanssakulkijat varmasti käyvät samanlaisia olotiloja läpi, joten on tietyllä tavalla lohduttavaa kuulla, kuinka moni jakaa samat fiilikset. Yhdessä me pärjätään <3

      Poista
  4. <3 Täälä myös yksi, tunnen ajatuksesi ja mietteet hyvinki... Lämpimiä ajatuksia ja voimia Katja sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Alitajunnalla on mahtava voima ja siksipä suosittelen lukemaan kirjan,jonka mainitsen lopussa. Itse luettuani sen kannesta kanteen ja tekemällä nuo harjoitukset ymmärsin,että voin keskustella eri alitajunnan mielen osien kanssa,vau se on vapauttavaa. Ymmärrän paremmin paniikin ja ahdistuksen syntyä ja sen miten niitä voi ratkaista. Tottakai se on työn takana,mutta tehtävät ovat niin lohdullisia ja helppoja,että niistä ei ota paineita ja neuvotaankin olemaan kärsivällinen ja työskennellä hissukseen ajan kanssa. Altajunta kun tuppaa syöttämään meille neg. ajatuksia ja uskomuksia,jotka sitten uskomme eli tarkoitan että tuo meidän suojelijamme yrittää vain epätoivoisesti pitää meidät turvassa,mutta kun sille alkaa tietoisesti puhumaan ja kysymään lempeästi,iin avautuu ihmeellinen maailma. Toki takapakkiakin tulee,mutta sitkeäasti kun jatkaa,huomaa pikku hiljaa muutoksia. Siispä rakkautta,armoa,iloa ja uskallusta sinulle. Ja olet paras äiti ikinä!!!!!!alitajunnan voima :friedemann schaub....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marke, kiitos viestistä! Kuulostaa todellakin tutustumisen arvoiselta kirjalta, pitääpä etsiä se käsiin. Alitajunnan voima on kyllä huima, joten ihan varmasti on suuri merkitys elämälle, jos siihen pystyy vaikuttamaan. Hyvä vinkki :) Kaikkea mukavaa sinullekin ja voimia! <3

      Poista
  6. Lue kirjat Joustava mieli ja Kohti arvoistasi. Auttanut minua samanlaisessa tilanteessa erittäin paljon! Tsemppiä, kohtalotovereita löytyy ja vertaistuki on tärkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsi, kiva kun laitoit viestiä ja kirjavinkkiä, pitääpä etsiä nuo käsiini! :) Kiitos tsempistä, kaunista loppukesää sinulle!

      Poista
  7. Surullista mielestäni on se, että paniikkihäiriötä pidetään sairautena, vaikka oikeasti se on vain meidän hälytysmekanismi sen suhteen, että nyt pitää pysähtyä ja katsoa mennäänkö oikeaan suuntaan ollenkaan ihmisenä. Yleensä paniikkihäirö on jotain alaspainettua tunnetta. Häpeää, surua, vihaakin, jota ei olla uskallettu kohdata, juuret voivat olla pitkällä lapsuudessa. Kirjat auttaa ehdottomasti itsetutkiskeluun, tärkeintä kuitenkin läsnäolon kokemus ja myötätunnon saaminen muilta ihmisiltä, yleensä terapeutilta. Itse on kokenut Rosen-terapian hyväksi, sillä suurin oa meidän tunteista jää kehoon jännitystiloiksi. Myöskin jooga yms. auttavat läsnäolon tilaan ja tätä kautta asioiden oivaltamiseen. SItten kun pahin vaihe on ohi, niin avun tarjoaminen muille auttaa eteenpäin myöskin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna hyvästä kommentista. Onhan se näin, että muun muassa monet lapsuuden kokemukset vaikuttavat tähän, mutta toisaalta paniikkihäiriö on myös jossain tapauksissa geneettinen, fyysinen tila, jossa serotoniinin tuotanto on heikentynyt. Eli ihan täysin en allekirjoita väitettä siitä, että paniikkihäiriö ei olisi sairaus, mutta ehdottomasti tuen ajatustasi siitä, että itsetutkiskelu erityisesti ammattimaisen terapeutin avustuksella edesauttaa paniikkihäiriössä.

      Poista
  8. Mä olen Katjan kanssa aika samaa mieltä, että voi tosiaan olla fyysinen sairaus siinä missä pitkälti psyykkinenkin. Molemmilla kyllä pointit kohdallaan!

    VastaaPoista
  9. Moikka, ihan käsittämätöntä, että tuo kirjoittamasi pätkä: "Taas tämä ahdistus on heittänyt minut pimeään kuoppaan. Olo on kuin eksyneellä yössä. Tuntuu että ympäriltä tulvii kaikkea pelottavaa, stressaavaa, mutta en tunnista tarkkaan mitä se on. En löydä tietä kotiin. Olen rauhaton, hermostunut ja keskittymiskyvytön. Pelkään kadottavani itseni." On suoraa kuin omasta päiväkirjastani! Kuinka helpottavaa huomata, ettei ole ainoa "hullu".... voimia ja kiitos. Tässä pätkä omasta päiväkirjastani: ... ahistaa, tulevaisuus pelottaa, ei toivoo huomisesta, mieli on sekasin, oon hukkunu itteeni. Mitä jos tää onkin vaan kaikki unta? Epätoivo, huominen pelottaa. Mä oon sairas, hullu, kuka mä olen?? Mitä jos oonkin kuollut? Katoan ja hukun ja oon yksin jossain tyhjiössä mistä ei pääse pois. Haluun normaalin itteni jo takas, se on rohkee ja sillä on hyvä olle, missä se nyt on ?.....

    VastaaPoista
  10. Voinko myös kysyä, että mikä nykyään olo? Ja mistä olet löytänyt parhaiten apua ahdistuneisuuteen?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)