Yksi suosikeistani: Aarikan Aarrekaappi

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Tajusin yksi päivä, että minulla on aika paljon omia sisustussuosikkeja kotona. Olen niitä pikkuhiljaa ostellut sieltä täältä, aina kun jokin tuote on puhutellut muotoilullaan, toiminnallisuudellaan tai vaikkapa kuvituksellaan. Nuorempana tuli ostettua niin paljon turhaa tavaraa ja krääsää ilman mitään syvempää ajatusta, jolloin kaikki tavaratkin olivat kotona turhan tuntuisia ja päälleliimattuja. Siitä on ollut pitkä matka tähän, mutta yksi "onnistumisen" mittari on ollut se, että jokainen valikoitunut tuote herättää jonkinlaisen ihastuksen tunteen, kun sitä katselen kotona. On ihana ihailla toisten ihmisten taitavaa työtä, luovuutta ja nerokkuutta kotosalla näiden kauniiden esineiden välityksellä.





Yksi ihana pikkutavara on tämä Aarikan Aarrekaappi. Se on vaan niin ihana, vaikka onkin "vain" pieni tarjotin. Pari vuotta sitten (2014) ikoninen Aarikka täytti 60 vuotta, jonka kunniaksi lanseerattiin kyseinen Aarrekaappi-tuoteperhe. Siinä käytetty kuvitus on todella hauska, koska piirretty kaappi kantaa sisällään klassisia Aarikan tuotteita vuosien varrelta; on pallokoruja, Keisarinna-kynttilänjalkoja ja Pässi-veistoksia. Kaikissa toistuu merkille tuttu pallomainen muoto.

Mietin tässä aamulla, että onko tämä keittiössä oleva Aarrekaappi-tarjotin todellakin ainoa Aarikka-tuote, jonka omistan...?! Hmmm taitaa olla! Tämä on kyllä tosi kaunis yksilö, ja vieläpä ihanan mustavalkoinen ;)

4 kommenttia

  1. Samaan pyrin itsekin, mutta toteutus hapuilee aina välillä (mistä lie johtuu...;) Paljon turhaa jää nykyisin kyllä kauppaan. On jäänyt tämä tarjotin itsellä ihan pimentoon, uusi tuttavuus, mutta kaunis. Itse uusin yleensä Ikealta silloin tällöin näitä pikkutarjottimia, joilla saa keittiöön uutta ilmettä pienillä jutuilla, kun nojailevat tiskipöydällä seinustalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, se on kyllä jo hyvä saavutus, että osaa jättää suurimmat osat turhaa kauppaan. d-) Ei se pieni hapuilu aina ole huonosta, ostan itsekin Ikeasta tai Jyskistä jne jotain pieniä juttuja tuomaan ilmettä, mutta ehkäpä tuo tavoite koskee enemminkin isompia linjoja g-)

      Poista
  2. En ole tuota aiemmin nävnytkään!Kiva on.Itse tykkään aarikan kynttilänjaloista.Blogissani arvoin yhden sellaisen,ja oli suosittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihania nuo Aarikan kynttilänjalatkin! Pitääkin tulla vakoilemaan sinun blogia s-) jos siellä tuollaisia ihanuuksiakin on arvottu :))

      Poista

Kiitos kommentista! :)