Sisustusasioita, joita mies ei ymmärrä

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019


Sehän on jo pitkään todettu, että miehellä ja naisella on jokseenkin erilaisia ajatuksia sisustuksen suhteen. Toki sisustusmaku isona kokonaisuutenaan voi olla saman tyylinen kummallakin, mutta mitä lähemmäksi mennään yksityiskohtia, sitä enemmän tulee näitä asioita, joita toinen ei vaan ymmärrä.
(Ainakin meillä). :D

Meillähän oli aikanaan keskustelua siitä, että miksi halusin olohuoneeseen ison puukarahkan. Se oli siis sellainen puolentoista metrin korkuinen puunoksa, joka oli vaan niin hieno minun mielestäni, ja siihen sai vaikka jouluna muutaman kauniin koristeen roikkumaan. Erityisen hyvältä se näytti harmaata kalkkiseinää vasten. Samaa keskustelua ollaan käyty myös niiinikään kuolleesta talventörröttäjästä, jonka välttämättä halusin maljakkoon. Se on edelleen todella kaunis, mutta toiselle se on vaan kuollut kasvi. :D

Täältä voi lukea ko. asiasta postauksia; Karahka olohuoneessa sekä Kauneus on katsojan silmässä

No mutta nykyhetkeen. Näen edelleen kauneutta monissa asioissa, joita mies ei ymmärrä. Yksi esimerkki on erilaiset kasvikset, joita ostan koristeeksi ilman aikomustakaan syödä niitä... Mutta katsokaa nyt tätäkin latva-artisokkaa, eikö olekin hieno! Sen kun laittaa vielä kauniiseen astiaan niin se on kuin koriste, luonnon oma tuotos! Ja tätä kyllä varmaan on äänettömästi ihmetelty useita viikkoja tässä taloudessa ;D ;D

Onko teillä tällaisia samanlaisia tilanteita, joissa toinen ei ymmärrä, miksi jokin on "muka" sisustamista? :D





2 kommenttia

  1. Hah, postauksen otsikko sai jo suunpielet ylöspäin. Oi, kuule kuinka tutulta tuo kuulostaakaan, mies ei aina ymmärrä sisustusjuttujani. Kyllä täälläkin on ollut oksaa yms sisällä koristeena. Nyt kannoin muutaman vanhan kirjan mummolasta meille. Aikomuksenani ei todellakaan ole lukea niitä vaan laittaa koristeeksi, tätäkö mieheni ihmettelee (ja vielä kun ne tuoksuvatkin vanhalta). :) Miehet on miehiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Meillä on kanssa tämä vanhan kirjan episodi käyty läpi hihii, niin tuttua!! Pidän vanhojen kirjojen kasaa maljakkojen, kukkaruukkujen tai kynttelikköjen alla koristeena, mikä ei vaan ole loogista miehelle :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)