Olen työstänyt paljon itseeni liittyviä asioita tämän syksyn aikana, ja se on alkanut tuottamaan tulosta pikku hiljaa :) Pääpaino on ollut omien ajattelumallien ja toimintatapojen selvittelyssä sekä muutoinkin omien voimavarojen jäsentelyssä psyykkisen hyvinvoinnin edellytyksenä. Pienenä sivujuonteena tässä prosessissa on myös fyysinen hyvinvointi -- sitä on turha edes yrittää irrottaa pois, sillä kaikkihan me olemme sisäisen ja ulkoisen puolen muodostama kokonaisuus.
Aika hauskana tukena tähän fyysisen puolen kehittämiseen on ollut Unelma Itsestä -työkirja. Tilasin sen jo kuukausia sitten, mutta nyt olen alkanut paremmin pohtimaan sen sisältöjä. Halusinkin vinkata tästä myös muille, jos ette ole aiemmin kuulleet :) Työkirja on jotenkin niin konkreettinen muistutus tuossa yöpöydällä, ja sen sisällöt auttavat pääsemään prosessissa eteenpäin tosi mukavasti.
Kirjassa ei siis ole pelkkää treeniohjelmaa, vaan siinäkin lähdetään enemmän psyykkisen puolen lähtökohdista eteenpäin. Pidän tästä ajattelutavasta, se on jotenkin terveellinen tapa lähteä hakemaan muutosta. Eli joudut oikeasti pohtimaan, kuka olet, mihin haluat asettaa tavoitteesi, miksi, missä on vahvuutesi, mistä koostuu hyvinvointisi ja niin edelleen. Tavoitteita tutkiskellaan pitkin kirjaa, ja seurataan matkaa niitä kohti. Toki kirjassa on myös treeni- ja ruokapäiväkirja, jotka helpottavat näkemään omaa toimintaa niiden osalta.
Mutta tällaista! Vinkkinä siis muillekin, jos työkirjat ovat se sinun the thing :) Mukavaa viikonlopun alkua!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! :)