3 x KonMarita oma kalenteri tasapainoon

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kaikkihan jo tietävät Marie Kondon lanseeraaman KonMari-metodin, joka on suosittu siivous- ja järjestämismenetelmä. Pääideana KonMarissa on käydä jokainen kodin tavara läpi ja pohtia kunkin esineen tuottamaa tunnetta. Jos tavara ei tuota iloa, silloin siitä luovutaan.

Mietin tässä itsekseni, että miksei tätä voisi käyttää  myös oman elämän siivoamiseen. Kalenterin voisi käydä läpi samalla periaatteella kuin kodin tavaratkin; jos jokin asia ei tuota yhtään ilon tunnetta, voisiko siitä luopua? Tämä on hyödyllinen etenkin tällaisille ihmisille kuin meikäläinen -- ihmisille, jotka lupautuvat kaikkeen. Se johtaa hyvin äkkiä täyteen kalenteriin, joka on pääasiassa muiden tarpeiden mukaan saneltua..

Olen tietämättäni tainnut KonMarittaa omaa kalenteriani tässä viimeisen vuoden aikana, ja tässä onkin kolme omakohtaisesti kokeiltua vinkkiä pohdittavaksi:

  1. Sano useammin ei, muille mutta myös itselle.  Terveen itsekkyyden opettelu on vaikeaa, mutta on se kyllä opettelemisen arvoista. Se tarkoittaa oman ajan ja jaksamisen säätelemistä niin, että osaa kieltäytyä asioista, jotka tuntuvat energiaa vievältä sillä hetkellä. Tämä pätee myös itselle asetettuihin vaatimukseen, joiden mukaan "pitäisi" tehdä sitä ja tätä. Ei ole pakko aina tehdä kaikkea mahdollista, joten myös itselle pitää osata sanoa ei..
  2. Varaa kerralla enemmän aikaa iloa tuottaville asioille. Kun on oppinut sanomaan jo ylimääräisille asioille ei, tämä mahdollistuu. On mahdollista keskittyä juurikin niihin energiaa ja iloa tuoviin asioihin ja tekemisiin kerralla pidempään. Väittäisin, että kun ei tarvitse stressata kellon kanssa koko ajan ja miettiä koko päivän tiukkaa aikataulua, saa kaikesta paljon enemmän vielä iloa irti.
  3. Tyhjä, oma aika. Kalenteriin on hyvä varata tyhjää aikaa jokaiseen päivään, jolloin voi olla ilman huonoa omaatuntoa tekemättä mitään. Eikä se haittaa, vaikka ne olisivat vain vartti aamulla, puoli tuntia illalla -- kunhan niitä on. Nämä ajat ovat sellaisia, jolloin voi olla tavoittamattomissa, puhelin äänettömällä ja ovi kiinni -- oman itsensä kanssa.

//Just wondering whether I could use KonMari-method to clean my schedule... :) //

6 kommenttia

  1. Mä just täytin just kalenteriin pakolliset meno ja jätin tarpeeksi tyhjää omille menoille ☺

    VastaaPoista
  2. Miten se onkin niin vaikeaa hyväksyä, että tarvitsee aikaa siihen, ettei tee mitään. Minua ainakin vaivaa tunnontuskat, kun istun sohvalla tuijottamassa jotain sarjaa, vaikka tiedän, että keittiö pitäisi siivota :/ Se työ kun ei tekemällä lopu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Mietiskelin joskus että onkohan se opittu malli vai luonteenpiirre, se että kokee aina tunnontuskia jos ei tee jotain "hyödyllistä"... :D Mutta kyllä se vaan niin on, että itseen käytetty aika, rentoutuminen, oleskelu, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin!

      Poista
  3. Sellainen tyhjä, joutilainen aika on ihanaa! Kun ei ole mitään velvoitteita tehdä mitään. Silloin ainakin minulla ideat syntyvät ja kohta sitä huomaa taas touhuavansa uuden projektin kimpussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin kyllä allekirjoitan tuon Suvi! Itseasiassa juuri tässä olen viettänyt joutilasta päivää, ja mielessä muhii miljoona ideaa :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)