10-vuotishääpäivän ihana mansikkasalaatti ja juustopasta

lauantai 21. toukokuuta 2016


Huomenta! Eilen tosiaan vietimme 10-vuotishääpäivää, ja ajattelinkin jakaa tekemäni illallisreseptit teillekin -- pitää nyt vähän kehua, mutta hyvät pöperöt tuli (vahingossa)! Alkuruuaksi virittelin mansikkasalaattia, ja pääruokana oli tuhti juustopasta. Jälkkärinä oli mudcake jäätelöllä, mutta siitä ei ole edes kuvaa sattuneesta syystä! Se tosin olikin ihan valmistavaraa, joten sitä ei tarvitse tässä ohjeistaa.

Mansikkasalaatti

Mansikoita
Kuivaa siideriä
Brie-juustoa
Cantaloupe -melonia
Pähkinöitä
Sitruunamelissaa

Leikkaa mansikat palasiksi ja kaada niiden päälle kuivaa siideriä. Anna hetken aikaa imeytyä ja kaada sitten ylimääräinen siideri pois. Leikkaa kunnon siivuja brie-juustoa ja lisää mansikoiden sekaan maun mukaan. Ota cantaloupe-melonista pienellä jäätelökauhalla muutama pallo ja asettele ne pähkinöiden sekä sitruunamelissalehtien kanssa salaatin päälle.



Juustopasta


1 pkt fettuccine pinaattituorepastaa
1 prk Valio ruokakerma Kippari savujuusto
125 g Aura sinihomejuustomurua
125 g Mozzarella juustoraastetta
300g kirsikkatomaatteja
Reilusti rucolaa
Parmesaanilastuja

Keitä tuorepasta ohjeen mukaan, valuta siivilässä ja siirrä hetkeksi syrjään. Kiehauta toisessa kattilassa kerma ja lisää sinihomejuustot sekä mozzarellaraaste kerman sekaan. Sekoita niin kauan, että juustot ovat sulaneet kastikkeeseen. Voit tässä vaiheessa maustaa halutessa pippurilla ja suolalla, mutta itse en laittanut mitään. Lisää pastat kermajuustokastikkeeseen, sekoita hyvin. Lopuksi lisää myös halkaistut tomaatit sekä rucola joukkoon ja pyöräytä kevyesti ne pastan joukkoon. Tarjoa heti parmesaanin, patongin ja punaviinin kera!




Eilen muuten saapui loistavasti ajoitettu Lagerhausin tilaus, josta postailin aiemmin. Siksipä kuvissa vilahtelevat vesilasina käytetyt Hobstar-lasit sekä kullan väriset aterimet. Ihanasti muuten nuo aterimet sopivat Äng-vaasin kanssa! Kattaus oli mikä oli (siis nopeasti saunan jälkeen heitetty kasaan), mutta kummasti tuollaiset koristeellisemmat lasit tai bling-aterimet tuovat juhlavaa fiilistä lisää.






6 kommenttia

  1. Oi nam, näyttää niin herkulliselta! Vielä tätäkin kautta onnea! :)

    VastaaPoista
  2. Oikein paljon onnea ja ihana kattaus!

    VastaaPoista
  3. Latan kokkitakin päälle taas viikonloppuna ja teen suvulle illallisen. Tulin etsimään vinkkejä alkusalaattiin ja tämä vaikuttaa hyvältä. Joskus vahingossa tulee ne parhaimmat ruuat tehtyä, olen huomannut itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulee hyvä illallinen kaikin puolin! Ihanaa viikonloppua ja tsemppii kokkailuihin :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)